Terrakottasotilaat ja kivitaulujen metsä
Terrakotta-armeija on nähty, ja kyllä se vaikuttava on. Vahvimmin tieysti paikanpäällä kokee mittasuhteet, koko muistomerkin valtavuuden. Suurin sotilaiden kaivanto on valtavassa hallissa, ja sotilaistakin on saatu liimailtua kasaan vain pieni osa. Kokonainen kaupunki odottaa maan alla, joten uusia löytöjä riittänee vuosikymmeniksi
En muista milloin viimeksi vierailin turistilauman mukana jotain suurta nähtävyyttä ihastelemassa. Tämä kai on Kiinan muurin kanssa Kiinan suuri nähtävyys. Opaskirja puhuu aika osuvasti teollisen mittakaavan turismista, jo kilometrejä ennen terrakottasotilaita tienvarret ovat täynnä isompaa ja pienempää verstasta joissa sotilaiden kopioita tuotetaan varmaan valtavia määriä. Yhdessä hallissa on näytillä kaksi pronssista neljän hevosen vetämää vaunua, noin puolet oikean kokoisesta. Hämärä halli on täynnä turistiseurueita, oppaat heiluttavat lippujaan ja huutavat kilpaa selostuksiaan, etupäässä kiinaksi ja muilla sitä muistuttavilla kielillä, salamavalot sokaisevat (unohtakaa ne jutut valokuvauskiellosta, ikävä kyllö) ja tunnelma on vähän klaustrofobinen
Reissuun kului koko perjantai, pikkubussilla jouduttiin seisomaan Xianin ruuhkissa ja keplottelemaan osittain aika kuhmuraista tietä reilut puolitoista tuntia hautovassa helteessä.
Helle loppui eilen, tuuli navakasti ja ripotteli vettä. Illaksi ja yöksi saatiin kunnon sade, ja Shanghaista hankitulle palttoolle tuli käyttöä. Kosteus pysyy takin sisällä, mutta pysyy se ulkonakin, ja sadetakkia tarvittiin. Käytin päivän paikallisessa museossa, jonka suurin nähtävyys on "kivitaulujen metsä", noin tuhat vuotta sitten perustettu kirjasto, jossa tärkeät tekstin on talletettu kaivertamalla ne kiveen. Samalla on tallennettu kuuluisien kalligrafien tyylinäytteitä, sanakirjoja ja muuta. Kiinaa osaamattomalle mielenkiintoisinta oli seurata kiinalaisten seurueiden innostusta, lukutaitoinen pystyy kai yllättävän paljon lukemaan yli tuhannen vuoden takaisia tekstejä.
Illalla ehdin vielä kierrellä muslimikorttelien ostoskadulla, lammasvartaita tuli taas syötyä. Tänään ajan ehkä fillarilla kaupungin muurin ympäri, käyn katsomassa kaupungin kaksi moskeijaa, ja muurien ulkopuolella on vielä muutama pagoda. Vaikka tämän alueen suuruuden ajat taitavat olla muutaman tuhannen vuoden takana, on viime vuosisadallakin jotain tapahtunut, tietysti pitää ehtiä vilkaisemaan Xianin välikohtauksen (1936) museota.
Xian 21.5.2006 11:20


0 Kommentteja:
Lähetä kommentti
<< Home