Sumuisessa Shanghaissa
Saavuin aamulla seitselmältä sumuiseen ja tihkusateiseen Shanghaihin. Matka sujahti kahdessatoista tunnissa, uudella pikajunalla. Aivan eri luokkaa kuin ennen tällä reissulla näkemäni, keskusradiokin valitettavasti toimi. Hytistä sen sai suljettua, mutta käytävästä sai ilokseen kuunnella kiinapoppia kymmeneen illalla.
Ennakkkosuunnittelua ei ollut, joten palloilin Shanghain rautatieasemalla jonkin tovin. Taksin sai ainoastaan kiinteällä sadan yuanin hinnalla, täkäläisittäin kiskurihinta mutta ehkä pieni tihkusade vaikutti asiaan. Ajelin perinteiselle Bundille, siirtomaavallan ajan kuuluisalle rantakadulle. Joen itärannalla toinen toistaan oudomman näköiset pilvenpiirtäjät työtävät ylimmät kerroksensa alhaalla roikkuviin harmaisiin pilviin. Näky on jotenkin epätodellinen, vähän kuin jonkun tieteiselokuvan lavasteissa kulkisi.
Niin tai näin, majapaikka on löydettävä. Matkaoppaasta löydän yhden hotellin, ja alan taivaltaa sitä kohden. Poikkean valtion matkailutoimiston konttorissa, mutta se myy vain lentolippuja. Sumu ja usva tiivistyvät välillä tihkusateeksi, paita liimautuu selkään, reppu painaa. Lopulta löydän kauppakadun loppupäästä jonkun hotellin (East Asia Hotel), ja otan huoneen (n. 38 euroa) yhdeksi yöksi. Hienohko, on oikein amme ja maksuton internet-yhteys. No, joku piti saada, fiilis oli sellainen.
Shanghai 10.5.2006 klo 11:23


1 Kommentteja:
Hyvältähän tuo kuulostaa! Eläpä nyt herroiksi. Tekisi mieli pyytää tuomaan (puuvilla)kimonokankaat kahdelle, aamutakkeja olisi tarvis tuolla Rovegnossa enkä löydä sopivaa kangasta.
Lähetä kommentti
<< Home