keskiviikkona, toukokuuta 17, 2006

Kohti Xiania

Majapaikan neidit hankkivat junalipun toisen luokan makuuvaunuun (ns. hard sleeper). Hauska kokeilla tämä halvempi matkustustapa, nytkin lipulle tuli hintaa 339 yuania, ensimmäinen luokka lienee lähes tuplasti enemmän. Toisessa luokassa ei tietääkseni ole hyttejä, kolmikerroksiset makuupaikat on erotettu vain verholla. Minulla on onneksi alapeti. Aika pitkä matka, reilut 1500 kilometriä, junakin lähtee jo 16:19 ja on varmaan aamulla Xianissa.

Hostelliin olen ollut tyytyväinen, vaikka sisäpihalla matalan muurin takana rakennustyömaa on toiminut aika tehokkaana herätyskellona. Ainoa hankaluus on kosteus, pyykit eivät meinanneet millään kuivua. Muuten kaikki on aivan uutta, pation korituoleissakin on vielä Ikean hintalaput jäljellä. Paikka on ollut vasta pari viikkoa auki, suuren remontin jäljiltä. Huoneita on yllättävän paljon, myös makuusalipaikkoja. Sisäpihalle on rakenteilla baari, patio on valmis ja pieni kattoterassi. Kattoterassin vieressä sijaitsee omituinen pesukoneenrämä, ja terassin päädyn huoneeseen on majoittunut kymmenkunta rakennusmiestä kerrossänkyihin. Lahjoitin juuri kaksi Peter Robinsonin dekkaria majatalon kirjaston perustaksi, samoin tarpeettoman pesujauheen.

Eilinen päivä kului kävellessä kaupungin länsiosassa. Hienoja asuinalueita, englantilaistyyppisiä tiilihuviloita puutarhoineen, samoin rivitalon tapaisia parikerroksisia (joita kutsutaan kai nimikkeellä terrace housing tms.). Vain muutaman kilometrin päässä keskustasta, todella luksusta.

Alueella on runsaasti ravintoloita, niinkuin vähän joka paikassa ja vielä katukeittöt päälle. Nautin sammakkoa thai-ravintolassa, ja iltapäivällä hyvin maukkaan suuruksen kadulla. Nainen paistoi hyvin ohuen letun, siihen päälle kananmuna ja muutamaa maustekastiketta, jonkinlainen ison vohvelin näköinen levy vielä murennettuna, rullalle ja pussiin. Hyvää !

Sitten ajauduin vaatetorille, paikallistenkin suosimalle piraattituotteiden markkinnapaikalle. Minulla on aika realistinen kuva kauppamiehen taidoistani, ostin ns. antiikkikaduilta sarjakuvakirjan, ja ankaralla tinkimisellä hinta puolittui 40 yuaniin. Kirjakaupasta saman kirjan olisi saanut kymmenellä yuanilla. Mutta ei voi mitään, ostoskohtaus yllätti ja hankin mitä luultavimmin ns. Goretex-takin irtovuorella ja kaksi paitaa, onneksi ne olivat aika kelvollisia. Kaupungin kaupallinen propagandamylly on tehonnut, Shanghai shakes ! Tuli vierailtua myös kaupungin merkittävimmässä taolaistemppelissä, rakennuksella on vanhat ja värikkäät perinteet, mutta nyt se oli uudistusten kourissa, osittain tosin jo niistä aika hyvin selvinneenä. Esi-isiä kumarrellaan ahkerasti, ja nykyisen apotin tavoitteena on kerätä miljoonalta ihmiseltä sen verran rahaa. että saadaan 2000 kiloa kultaa ja suuri Buddhan patsas ! Tuosta voi laskea paljonko rahaa tarvitaan nuppia kohti. Eipä ole apotit temppelissä paljoa muuttuneet, 30-luvulla paikkaa hallitsi legendaarinen tyyppi joka yhdisti munkinhommat gangsterin elämäntapaan. Tuo apotti liikkui kaupungilla yhdeksän jalkavaimonsa kanssa, kannoilla venäjan valkokaartilaisista koottu henkivartiosto. Henkivartiat kantoivat nahkasalkkuja, joissa oli luodinkestävä teräslevy, niillä olisi kohde suojattu. En tiedä miten äijän kävi viime vuosisadan melskeissä.

Huoneen on oltava tyhjänä 12:00, mutta voin jättää matkatavarat tänne. Ajattelin käväistä vielä Shanghain museossa, Kansan Puiston metroasemalta pääsee suoraan rautatieasemalle. Sää on tihkuinen ja aika viileä, pitäneen kokeilla ns. Goretex-takkia.

Shanghai 17.5.2006 klo 10:27

0 Kommentteja:

Lähetä kommentti

<< Home