Kotona taas

Ihmeellistä on tuo lentäminen, vajaassa kahdeksassa tunnissa Beijingistä Helsinkiin. On tämä vanhalle vaikeaa, olen unohtanut meikäläisen näppäimistön. Baikal oli kuitenkin jäästä vapaa, ja täällän on kesä. Hieman väsynyt olo, sillä heräsin tänään suomenaikaa keskiyöllä, koitan keräillä voimia huomiseen siivoukseen. Ohi on.

Ukkosta, aseita ja ostoksia

Viimeinen päivä Beijingissä kääntyy illaksi. Tulin juuri taksilla majapaikkaan, ostokset heitin huoneeseen ja kipaisin alakerran baariin. Taustalla joku porukka katselee taas kotiteatterista jotain videota. Käytin tänään aikaa dvd- ja cd-kaupassa, kun siellä sattui olemaan kielitaitoinen myyjä. Halusin ostaa joitain elokuvia, joissa puhe on kiinaksi ja tekstitys englanniksi. Niitä kannettiin eteen aimo nivaska, suurin osa valitettavasti erilaista toimintahömppää. Ostin pari kiinalaista nykyelokuvaa ja uusimman Harry Potter - leffan kiinaksi dupattuna, englanninkielisillä teksteillä (saa lainata). Pyysin vielä nuorta myyjää viskaamaan pinon päälle mielestää parhaan kiinalaisen levyuutuuden. Ajelin myös pari kertaa metrolla, se on loistava ainakin ruuhka-ajan ulkopuolella. Kolmen yuanin kertalippu (joita kannattaa varmaan ostaa useampi kerralla), kyltit ja kuulutukset englanniksi ja tietenkin ylivoimainen nopeus. Kello tulee puoli kahdeksan, ja olutpullo tyhjeni, on illan gintonicin vuoro !

En voinut olla menemättä Foreign Language Bookstoreen, ja sieltä ei ihan pienen kassin kanssa voinut lähteä. Kiinan kielen oppimateriaaleja ja pari kirjaa, ja kaksi Beijingin karttaa. Karttojen kanssa on ollut joko huono tuuri tai ne ovat tilapäisesti loppuneet, jouduin ostamaan yhden aivan puhki selatun kappaleen eikä hinta pudonnut vaikka katsoin kartan taittelukulmien reikien läpi vetoavasti myuyjättäreen.

Ei täällä pelkästään ole shoppailtu, vaan aamutoimien jälkeen painelin sotamuseoon. Museon virallinen nimi oli englanniksi muistaaksni "Kiinan kansan vallankumouksen sotamuseo" tai jotain sinneppäin. Osa museon tavaraa olikin kaikenlaista sotavempainta raketista sapelein ja kivinuijiin. Kiinnostava tykistökranaatien sytytinkokoelma, jos on alan harrastaja (kai niitäkin on ?). Varsinaisena tarinana museossa kuitenkin kerrottiin Kiinan 1900-luvun historia 50-luvun alkuun asti ns. virallisen kaavan mukaan. Korean sodan osasto taisi olla ainoa, jossa yhtään kylttiä ei ollut käännetty englanniksi. Ajauduin tähän museoon monista syistä, mutta tärkein oli se että museon ylimmässä kerroksessa on juhlan tyylin mukaisesti esitelty Kiinan kansan vapautusarmeija saamoja lahjaesineitä. Ja juuri tämä jäi näkemättä, sen verran kiinankielinen museo oli että kokoelman sijainti selvisi vasta museon portin ulkopuolella olevasta opastaulusta jota en hölmöyksissäni lukenut tarpeeksi tarkkaan. Sotaisuuden korostus ja armeijan rooli on monin tavoin näkyvä, sotilaan Tianmenin aukiotakin vartioivat, poliisit vain auttavat. Siihen kai museo ja sen nimikin liittyt, ja aikamoinen dinosaurus se omalla alallaan on. Tämä museo pitäisi museoida.

Otin keskustasta ostoskävelykadun (vajaa kilometri Tianmeniltä itään) päästä taksi, vasta kolmas suostui lähtemään. En tiedä miksi, aika usein tätä paikkaa on joutunut kuskeille kartalta neuvomaan. Oli siis ihan hyvä valinta tulla tänne, osaan jo jonkun verran maamerkkejä. Yhdessä risteyksessä on hotelli, jonka englanninkielinen nimi on Rich Hotell, ja se ei todellakaan sellaiselta näytä. Toista reittiä etelän kautta idästa päin tultaessa on jalankulkusilta, johon on neonvaloin kirjoitettu se Einsteinin kaava jonka kaikki osaavat ja differentiaali- ja integraalilaskenta I - kurssilta tuttu väliarvolause. Matematiikan opinnoista on yllättävää hyötyä. Suurin osa taksikokemuksista on erittäin hyviä, ja tänäänkin kuski osasi vähä englantia ja kurvaili hyvin näppärästi hotellille. Mittari pannaan yleensä päälle, ja matkanteko on halpaa.

Eilen kaikki oli toisin. Päätin lähteä edes yhden kerran tällä reissulla baarikierrokselle. Beijingissä opaskirjat mainitsevat enismmäisenä Sanlitunin (muistankoha nimen ?) baarikadun, joka oli kaupungin ensimmäninen. Nappaan hotellin edestä taksin jotain puoli kymmenen maissa, ja kuski ei käänny ympäri ja aja isoille väylille vaan lähtee jostain syystä puskemaan kapeaa hutongia pahimpaan ostos- ja muuhun puuhailuruuhkaan. Siinä mennään puoli tuntia kilometrin- kahden matkaa, jokaisessa ahtaassa paikassa toimitaan täkäläisen tavan mukaan. Ensin kaikki kiirehtivät ahtaaseen paikkaan tai risteykseen, ja sitten hiljakseen koitetaan purkaaa sumaa. Lopulta päästiin väljemmille vesille, ja muutaman sadan metrin päähän baarikadusta. Matkalla alkoi sataa, ja kun nousi autosta ukkkonen jyrisi yläpuolella ja sade kiihtyi. Sateenvarjo oli hotellissa, kiirehdin kohti baareja ja sateensuojaa. Saavuin kadun alkupäähän kun vettä tuli jo ihan kunnolla, ja kyllä sielläbaareja oli. Vielä enemmän oli nuoria miehiä joita kiinnosti jostain syystä kovasti se, tarvitsisinko hierontapalveluita. Kuka lienee sanoikin "they don't take no for an answer", täällä se päti. Yhden kioskin lipan alla sain suhteellisessa rauhassa juotua pullon olutta, ja sateen hieman hellittäessä sain taksinkin. Kuski rypisteli hartaasti otsaansa, raapi kaljuaan ja keksi sitten oivan ja nopean ajoreitin hotellille. Muslimien kuppila oli auki, nautin muutaman lammasvartaan ja päätin baarikierroksen siihen. Huomenna on aikainen herätys, vaikka lento lähteekin vasta 10:55, joten eiköhän ole aika viettää reissun ensimmäinen turistiporukkailta ja pakkailla kamoja.

Beijing 25.5.2006 20:00

Taivaallisen rauhan aukiolle ei taivas näy

Taivaallisen rauhan aukio on todella iso. Tuli vierailtua sen molemmille puolille pystytetyissä massivisissa kolosseissa. Kiinan historian museo on remontissa, ja eipä kai vallankumouksen museo kovin pitkiä jaksoja ole auki ollutkaan. Kaipa historiaa 1900-luvulta koitetaan kirjoitella 2008 kesäolympilaisiin valmiiksi ? Toinen on se tv-uutisista tuttu kongessipalatsi, sielläkin huomasi oikeastaan vasta sisällä miten iso sekin on. Mittakaava on ihmeellinen juttu.

Mutta miten ne kisat täällä voidaan pitää ? Aukio on niin valtava, että että saasteusva hämärtää Maon jättikuvan, se näkyy kuin usvan läpi. Kuka voi urheilla, kun aurinko vain pilkottaa vain vaivoin savusumun läpi. Ilmaa on todella ikävä hengittää, ja asiaa ei helpota tuon savusumun sakeus ja kieleen tarttuva kelmeä maku. No, lähteehän se jollain pois...

Kehuin Xianiin saavuttuani toisen luokan (ns. hard sleeper) makuuvaunuja ihan mukaviksi. On niissä huonotkin puolensa. Aika ahdasta on, ja kun jouduin kipuamaan keskipedille (loosissa on kuusi petiä, kolme molemmin puolin) se vaati hieman kiemurtelua. Alaketaan majoittui kaksi hampparia ja sievä neiti, joka ei toki voinut mennä eteiseen tupakalle vaan kärytteli ylkiensä kanssa iltamyöhään punkallaan. Raivostuttavaa !

Ravintolavaunussa taas oli hauskaa, ystävällien henkilökunta auttoi kielitaidonta tilaamaan yksinkertaisella osoittamisen menetelmällä. Tuli tilattua kalaa ja riisiä, kala oli sellainen pienen lahnan näköinen ja kokoinen, mutta ruotoja oli kuin ruutanassa. Sitkeästi nokin sitä puikoilla, ja pöytäseura vaihtui pariiin kertaan, onneksi oli kuitenkin hyvää.

Majoituin seitsemän aikaan aamulla samaan Far East Hotel / Youth hostel - putiikkin jossa olin jo kiinanmatkan alussa. Tiesin sinne ajoreitin, eikä sijainti ole ollenkaan huono. Aamulla olin sen verran väsynyt, että otin "hostellin puolelta" kahden hengen huoneen vaikka se haisi vähän oudolle. Aamiaisen jälkeen ajattelin hieman lepuutta, ja sänkyy istuessani ihmettelin kun sukasta jäi lakanaan märkä jälki. Tallustin takaisin kohti kylpyhuonetta, ja huomasin että kokolaittiamatto oli muutaman neliön alueelta märkä, ja hajukin muistui mieleen. Ei ollut mitään kiinalaista ilmanraikastajaa, vaan homeen kirpeä tuoksuhan se oli ! Jotenkin sain kuitenkin itseni hillityä, kävelin kamoineni respaan ja kerroin että huoneessa on vikaa. Kun luvattiin siivota, sanoin että ei taida ihan auttaa, on tainnut tulla isompi vahinko. Olin tässä vaiheessa jo huoneen maksanut, täällä ei elellä hotellissa velaksi. Aika nopeasti minulle järjestyikin varsinaisen hotellin puolelta kahden hengen huone, katsotaan miten laskun kanssa käy perjantaina. Kahden tähden hotelli...

Vielä yksi päivä täällä, ja aion ottaa sen aika rennosti. En usko, että jaksan lähteä Kiellettyyn kaupunkiin tutustumaan, se olisi koko päivän urakka.

Muutamakin tuttava on tiedoittanut eurooppalaisen kevyen musiikin viime aikojen tapahtumista. Tiettävästi paluutani juhlistetaan asianmukaisin menoin Kauppatorilla. En kommentoi sen enempää kuin Kiinan television jonkun kanavan viime sunnuntain pääuutislähetys. Siinä kerrottiin viimeisenä kevytuutisena, että Suomi on voittanut merkittävän kulttuurikilpailun, näytettiin lähikuvaa ja ääntä muutamasta esiintyjästä ja jossain taustakuvassa vilahti noin tulitikkuaskin kokoisena se voittajakin. Maohan kavereineen julisti muistaakseni 1958 jotenkin näin: antaa tuhannen kukan kukkia, antaa sadan koulukunnan kilpailla ! Puutarhurit tulivat sitten hieman myöhemmin, ja perkailivat. Kilpailukin meni aika kovaksi.

Beijing 24.5.2006 20:00

Moskeijan rauhassa

Viimeistä päivää Xianissa, juna lähtee parin tunnin kuluttua (18:02). Tänään sain käytyä Xianin suuressa moskeijassa. Kovasti näytti remontti olevan kesken, mutta toimiva moskeija se on, rukoussaliin ei turisteja päästetty. Jotain rajoitteista kertoi portinpielen kyltti, jossa joku viskaali kertoi hyväksyneensä moskeija ulkomaisten turistien kohteeksi. Miksiköhän sekin oli myös englanniksi ? Eräs sivuhuoneista oli varattu virallisempien delegaatioiden kohtaamiseen. Muuten moskeija oli lukuisista turistiseurueista huolimatta aika rauhallinen paikka, ja arabiankielisiä tekstejä lukuunottamatta puistoineen ja rakennuksineen maallikon silmiin hyvin kiinalainen rakennus.

Sunnuntaina pieni vatsakapina hieman hidasti vauhtia, mutta eilen jaksoin jo harrastaa turismia yhden museon verran (Shaanxin maakunnan museo). Ihan hyvä, uusi rakennus ja paljon esineitä näytettävinä, alueelta löytyy ja on löytynyt monen aikakauden jäännöksiä, jopa ihmisen esi-isä yli miljoonan vuoden takaan, en nyt muista minkä löytöpaikan mukaan tuo oli nimetty. Silti vajaa viikko riittää, kaupunki on helteellä kuten nyt aika tukahduttava, ja vaikka se on miljoonakaupunki näkyy turistien määrä varsinkin muurin sulkemalla keskusta-alueella monin tavoin. Turhahan tästä valittaa on, mutta kyllä terrakottasotilaiden jäljennöksiinkin kyllästyy kun niitä näkee aivan joka paikassa, ja jokaista nähtävyyttä keskikaupungilla joutuu lähestymään kaupustelijoiden välissä vähän kujanjuoksun tapaan. "Hello - luk - very good price", aika vaihtaa säveltä, "takaisin Beijingiin, suuren johtajan luo".

En muuten tiedä, onko taivaallisen rauhan aukion jättiläismäisen suuren johtajan kuvan lisäksi muita monumentteja, ei ole matkan varrelle sattunut. Suuri johtaja on kyllä jokaisella matkamuistopöydällä läsnä, ikuistettuna lukemattomiin rihkamaesineisiin, ja ehkä joukossa on joku aitokin, vaikka luulen että esim. kulttuurivallankumouksen propagandaposliinia valmistetaan edelleen. Ja on hän lyönyt edeltäjänsä Qin - keisarin myös terrakottasotilaiden määrässä, eikä niitä piilotella nurmen alle !

Kirjoittelen tätä majapaikan baarissa, jossa nuoriso katsoo tietenkin jotan dvd-leffaa. Sitähän kannattaa Kiinan tulla harrastamaan. Taidan poistua pihalle, ja suunnitella taksin hankintaa ( ja niitä täällä riittä, mikä on hauskaa).

Xian, 23.5.2006 16:05

Terrakottasotilaat ja kivitaulujen metsä

Terrakotta-armeija on nähty, ja kyllä se vaikuttava on. Vahvimmin tieysti paikanpäällä kokee mittasuhteet, koko muistomerkin valtavuuden. Suurin sotilaiden kaivanto on valtavassa hallissa, ja sotilaistakin on saatu liimailtua kasaan vain pieni osa. Kokonainen kaupunki odottaa maan alla, joten uusia löytöjä riittänee vuosikymmeniksi

En muista milloin viimeksi vierailin turistilauman mukana jotain suurta nähtävyyttä ihastelemassa. Tämä kai on Kiinan muurin kanssa Kiinan suuri nähtävyys. Opaskirja puhuu aika osuvasti teollisen mittakaavan turismista, jo kilometrejä ennen terrakottasotilaita tienvarret ovat täynnä isompaa ja pienempää verstasta joissa sotilaiden kopioita tuotetaan varmaan valtavia määriä. Yhdessä hallissa on näytillä kaksi pronssista neljän hevosen vetämää vaunua, noin puolet oikean kokoisesta. Hämärä halli on täynnä turistiseurueita, oppaat heiluttavat lippujaan ja huutavat kilpaa selostuksiaan, etupäässä kiinaksi ja muilla sitä muistuttavilla kielillä, salamavalot sokaisevat (unohtakaa ne jutut valokuvauskiellosta, ikävä kyllö) ja tunnelma on vähän klaustrofobinen

Reissuun kului koko perjantai, pikkubussilla jouduttiin seisomaan Xianin ruuhkissa ja keplottelemaan osittain aika kuhmuraista tietä reilut puolitoista tuntia hautovassa helteessä.

Helle loppui eilen, tuuli navakasti ja ripotteli vettä. Illaksi ja yöksi saatiin kunnon sade, ja Shanghaista hankitulle palttoolle tuli käyttöä. Kosteus pysyy takin sisällä, mutta pysyy se ulkonakin, ja sadetakkia tarvittiin. Käytin päivän paikallisessa museossa, jonka suurin nähtävyys on "kivitaulujen metsä", noin tuhat vuotta sitten perustettu kirjasto, jossa tärkeät tekstin on talletettu kaivertamalla ne kiveen. Samalla on tallennettu kuuluisien kalligrafien tyylinäytteitä, sanakirjoja ja muuta. Kiinaa osaamattomalle mielenkiintoisinta oli seurata kiinalaisten seurueiden innostusta, lukutaitoinen pystyy kai yllättävän paljon lukemaan yli tuhannen vuoden takaisia tekstejä.

Illalla ehdin vielä kierrellä muslimikorttelien ostoskadulla, lammasvartaita tuli taas syötyä. Tänään ajan ehkä fillarilla kaupungin muurin ympäri, käyn katsomassa kaupungin kaksi moskeijaa, ja muurien ulkopuolella on vielä muutama pagoda. Vaikka tämän alueen suuruuden ajat taitavat olla muutaman tuhannen vuoden takana, on viime vuosisadallakin jotain tapahtunut, tietysti pitää ehtiä vilkaisemaan Xianin välikohtauksen (1936) museota.

Xian 21.5.2006 11:20

Pyykkipäivä Xiannissa

Junamatka sujui hyvin, kaikki puheet toisen luokan makuuvaunujen tungoksesta ja epäsiisteydestä ovat ainakin eilisyön kokemuksella liioiteltuja. Tietysti junan vessa on reikä lattiassa, ja tunnelma on aika tiivis. Kolmen kerroksen pedit ovat kuuden hengen loosheissa, ei mitään verhoja, vuodevaattet ja huopa talon puolesta. Olen kai jo aikasemminkin kertonut, että en voi kovin helposti lukea blogini kommentteja, mutta huomasin että eiliset tekstiviestit on joku sinne kerinnyt laittaa. Matka sujui rauhaisasti, ja vauvakin nukkui ihan kiltisti. Heräsin ensimmäisen kerran joskus viiden maissa, maisema oli paksun usvan peitossa, punainen kuu paistoi. Kuuden tai seitsemän maisssa join teetä ja söin pari keksiä, aamu valkeni usvaisena, maisema oli aika jyrkkien kukkuloiden ja niitä halkovien rotkojen vaihtelua tunnelien kanssa. Näihin aikoihin näin myös ensimmäiset luola-asumukset. Xianiin saavuttiin vähän myöhässä, yhdeksän maissa.

Paikallien liikenne on mielenkiintoista, niin Shangaissa kuin paljon rauhallisemmassa Xianissa periaate on se, että nopeat jyräävät hitaat ja isot ruhjovat pienet. Kun tämän ymmärtää niin kaikki sujuu aika hyvin. Jalankulkijat keräävät porukan, ja sitten marssitaan yli. Rautatieasemat ovat valtavia, ja ainoa etu ensimmäisen luokan (soft sleeper) lipusta on luultavasti se, että sekä vaunu kuin odotussali ovat ilmastoituja. Silti on yllättävän helppoa löytää oikea laituri ja juna. Asiaa auttaa se, että lipussa junan numero on selkokielisesti luettavissa. Täkäläinen tapa on tulla asemalle noin tunti ennen junan lähtöä, ja kun liput tarkistetaan ennen kuin pääsee laiturille, alkaa jono muodostua jo noin melkein tunti ennen junan lähtöä. Oikeaan jonoon on helppo asettua, riittää kun vilauttaa lippua jollekkin, et taatusti ole ainoa matkustaja. Ehkä tämä varhainen saapuminen on jotain yhtä tyhmää kuin Shangain metron tapa mennä vaunuun ja ulos yhtä aikaa, vähän ruhjomalla.

Majoittauduin kohtuuhintaan (188 yuania vrk) hotelliin, joka sijaitsee aivan keskustassa, nimeltään kai Vapun Päivän Hotelli (First May Hotel). Hotelli on tavallaan piilotettu paikallisen aika suositun pikaruokapaikan taakse, ravintolasalin läpi kävellää hotellin vastaanottotiskille. Aika mainio ruokala, pitkä tiski josta voi osoittamalla keräillä aterian. Kaksi on tullut tänään nautittua, ja ei tietysti kaikki niin kauhean hyvää ole.

Pääsin asemalta niin kätevästi matkaoppaani tiedoilla bussilla keskustaan, että päätin luottaa siihen muutenkin. Sieltä kaivoin tämän nykyhotellin, ja suihkun ja nokosten jälkeen suuntasin kaupungille, hostelliin jota matkaopas kehui hyvien retkien järjestäjäksi, terrakottasotilaathan ovat jonkun matkan päässä idässä.

Täällä on helle ! Tässä kuuden ja puolen miljoonan ihmisen kaupungissa asfaltti hehkuu, ja ilma on paksun savusumun peitossa. Jostain tuttu hieman äitelä haju, luultavasti kivihiilen, matkalla näkyi useampikin hiilivoimala. Hiki nousi pintaan rinkkaa raahatessa, ja turistikaupungin elkeet näkyvät kai siinäkin että kerjäläisten väli on tiuhempi kuin Shanghaissa. Ehkä sekin vaikuttaa, että keskustaa ympäröi 1400-luvulla rakennettu 12 kilometrin mittainen kaupunginmuuri. Matkan varrela alkaa kahvihammas kolottaa, ja huomaan kyltin jossa englanniksi mainostetaan kahvia ja länsiruokaa. Astun baariin, hyllyssä on useampi espressopannu, ja tyttö näyttää englannikielistä listaa: tuplaespresso 44 yuania, ok, tilaan sen. Sitten vilkaisen listaa uudelleen, tekisi mieli jotain terävää. Halvin brandy on 88 yuania, aika paha hinta (melkein kymmenen euroa), no olkoon, enpä aikaisemmin ole mitään tällaista ostanut. Olen ainoa asiakas, ja alkaa kuumeinen toiminta. Ensin baaritiskin poika kiikuttaa espressopannun yläkerran ravintolaan, sitten tyttö tuo näytille jonkun paikallisen brandypullon (700 ml - oudot yksiköt), nyökkään että kelpaa. Lopulta eteen asetetaan kahvikuppi ja espressopannu, tuopillinen jäitä, aromilasi ja tuo brandypullo, ja vielä (olikos tämä vanha venäläinen tapa ?) kaksi sitruunaviipaletta. Nautin kahvin, ja huomaan lähtiessä omistavani myös brandypullon.

No näin kävi, lampsin kohti matkaoppaan suosittelemaa hostellia ja löydän sen. Paikka vaikutta mukavalta, ostan sumeilematta paikan huomisaamuksi terrakottasotilaita katsomaan, hintaan sisältyy myös aamiainen. Vaikka hotellihuoneeni on aivan kelvollinen ja ilmastointikin alkaa olla tarpeen, ihastun hostellin tunnelmaan. Varaan sieltä huoneen kolmeksi yöksi, lauantaista tiistaihin. Jos tiistaina lähden Beijingiin, minulle jää turismiaikaa tuossa kaupungissa vain kaksi päivä. Taida jättää Kiinan muuriin seuraavalle reissulle. Tavaratalon kautta hotelliin, kylpyammeessa sain pyykit pestyä ja ehkä ne täällä helteessä kuivuvatkin.

Ystävä kysyi tekstiviestissä, onko matkaväsymys tai koti-ikävä vaivannut. Ei ole, olen sujahtanut Kiinaan kuin käsi rukkaseen. Alku oli vähän raskas, nuhakuume vaivasi. Kun Shanghaissa noin viikko sitten kävelin hostellin ovesta sisään ystävällinen kiinalaisneiti tervehti näin: "Good morning Sir, you look very tired." Kun tuosta selvisin, on kaikki sujunut tosi hyvin. Reissuni suurin uutinen on tämä: omatoiminen matkailu Kiinassa on ihan mahdollista, ainakin isoimmissa kaupungeissa. Kielitaidosta olisi apua, mutta kyllä pelkällä fraasisanakirjallakin pärjää. Jos haluaa noudattaa jotain erityisruokavalioita, voi tulla pulmia, silloni pitää etukäteen huolehtia siitä että tarpeelliset sanat ja lauseet ovat jossain vihkossa mukana.

Tuli mieleen, etten varmaan ole näin pitkää aika ollut yksikseni ja suomen kielen ulkopuolella, mitä nyt silloin tällöin jotain yksikseni murahdan, tilaa tulee ahtaassakin bussissa. Kuulin Suomesta puhuttavan taksissa, mikäli nyt osasin kiinankielistä uutislähetystä tulkita, Beijingissä ja aika kovassa kuumeessa. Ja en ole juonut brandypulloa, tämä juttu on tosi. Viimeksi kuulin suomenkielisen lauseenpätkän UlaanBaatarissa, pääpostin edessä. Kävelin kaupungin pääkatua länteen, ja yhtäkkiä kuulin tämän: "Kuten Paavo Väyrysen väitöskirjassa todetaan.... ". Loppu hukkui sikäläiseen liikennemeteliin ja tööttäilyhin, vilkaisin olkapääni yli ja näin kaksi aika suomalaisen näköistä miestä, matkalla vastakkaiseen suuntaan. En rynnännyt perään, minulla ei ole sivumennen sanoen mitään ihmeempää Väyrystä vastaan vaikka hänen tuotantonsa onkin jäänyt vähän vieraaksi. Jos nyt kotiin pääsen, niin pakkohan tuo väitöskirja kai on lukea.

Xian, 20:40, 18.5.2006

Kohti Xiania

Majapaikan neidit hankkivat junalipun toisen luokan makuuvaunuun (ns. hard sleeper). Hauska kokeilla tämä halvempi matkustustapa, nytkin lipulle tuli hintaa 339 yuania, ensimmäinen luokka lienee lähes tuplasti enemmän. Toisessa luokassa ei tietääkseni ole hyttejä, kolmikerroksiset makuupaikat on erotettu vain verholla. Minulla on onneksi alapeti. Aika pitkä matka, reilut 1500 kilometriä, junakin lähtee jo 16:19 ja on varmaan aamulla Xianissa.

Hostelliin olen ollut tyytyväinen, vaikka sisäpihalla matalan muurin takana rakennustyömaa on toiminut aika tehokkaana herätyskellona. Ainoa hankaluus on kosteus, pyykit eivät meinanneet millään kuivua. Muuten kaikki on aivan uutta, pation korituoleissakin on vielä Ikean hintalaput jäljellä. Paikka on ollut vasta pari viikkoa auki, suuren remontin jäljiltä. Huoneita on yllättävän paljon, myös makuusalipaikkoja. Sisäpihalle on rakenteilla baari, patio on valmis ja pieni kattoterassi. Kattoterassin vieressä sijaitsee omituinen pesukoneenrämä, ja terassin päädyn huoneeseen on majoittunut kymmenkunta rakennusmiestä kerrossänkyihin. Lahjoitin juuri kaksi Peter Robinsonin dekkaria majatalon kirjaston perustaksi, samoin tarpeettoman pesujauheen.

Eilinen päivä kului kävellessä kaupungin länsiosassa. Hienoja asuinalueita, englantilaistyyppisiä tiilihuviloita puutarhoineen, samoin rivitalon tapaisia parikerroksisia (joita kutsutaan kai nimikkeellä terrace housing tms.). Vain muutaman kilometrin päässä keskustasta, todella luksusta.

Alueella on runsaasti ravintoloita, niinkuin vähän joka paikassa ja vielä katukeittöt päälle. Nautin sammakkoa thai-ravintolassa, ja iltapäivällä hyvin maukkaan suuruksen kadulla. Nainen paistoi hyvin ohuen letun, siihen päälle kananmuna ja muutamaa maustekastiketta, jonkinlainen ison vohvelin näköinen levy vielä murennettuna, rullalle ja pussiin. Hyvää !

Sitten ajauduin vaatetorille, paikallistenkin suosimalle piraattituotteiden markkinnapaikalle. Minulla on aika realistinen kuva kauppamiehen taidoistani, ostin ns. antiikkikaduilta sarjakuvakirjan, ja ankaralla tinkimisellä hinta puolittui 40 yuaniin. Kirjakaupasta saman kirjan olisi saanut kymmenellä yuanilla. Mutta ei voi mitään, ostoskohtaus yllätti ja hankin mitä luultavimmin ns. Goretex-takin irtovuorella ja kaksi paitaa, onneksi ne olivat aika kelvollisia. Kaupungin kaupallinen propagandamylly on tehonnut, Shanghai shakes ! Tuli vierailtua myös kaupungin merkittävimmässä taolaistemppelissä, rakennuksella on vanhat ja värikkäät perinteet, mutta nyt se oli uudistusten kourissa, osittain tosin jo niistä aika hyvin selvinneenä. Esi-isiä kumarrellaan ahkerasti, ja nykyisen apotin tavoitteena on kerätä miljoonalta ihmiseltä sen verran rahaa. että saadaan 2000 kiloa kultaa ja suuri Buddhan patsas ! Tuosta voi laskea paljonko rahaa tarvitaan nuppia kohti. Eipä ole apotit temppelissä paljoa muuttuneet, 30-luvulla paikkaa hallitsi legendaarinen tyyppi joka yhdisti munkinhommat gangsterin elämäntapaan. Tuo apotti liikkui kaupungilla yhdeksän jalkavaimonsa kanssa, kannoilla venäjan valkokaartilaisista koottu henkivartiosto. Henkivartiat kantoivat nahkasalkkuja, joissa oli luodinkestävä teräslevy, niillä olisi kohde suojattu. En tiedä miten äijän kävi viime vuosisadan melskeissä.

Huoneen on oltava tyhjänä 12:00, mutta voin jättää matkatavarat tänne. Ajattelin käväistä vielä Shanghain museossa, Kansan Puiston metroasemalta pääsee suoraan rautatieasemalle. Sää on tihkuinen ja aika viileä, pitäneen kokeilla ns. Goretex-takkia.

Shanghai 17.5.2006 klo 10:27

Niin korkealla ettei ihminen oikein erotu

Vanha kaupunki vei aikaa niin paljon, että ehtinyt kuuluisaan Yu Yuanin puistoon. Monet museot ja puistot menevät kiinni viiden maissa, joten jätin puiston tälle päivälle. Vanha kaupunki oli kyllä nähtävyys, se alkoi lännestä tiheään asuttuna kaksikerroksisten hieman ränsistyneiden talojen alueena. Asukastiheyttä saattoi arvailla kaikkialla roikkuvan pyykin avulla, aika iso se on. Puodit olivat aluksi paikallisten asukkaiden ostospaikkoja ja verstaita, jotka usein toimivat jalkakäytävällä. Muutaman kadun verran oli kirpputorimaista antiikkikauppaa, jossa silmään pisti ehkä erilaisen Mao-krääsän runsaus. Kaikki antiikki on luutavasti hyvin laillista, maastahan ei kai saa viedä mitää ennen vuotta 1949 valmistettua pois.

Vanhan kaupungin halkaisee keskeltä kahtia Henan-katu (tai Henan Nan Lu eli Henan-kadun eteläpää. Niillä nurkin talot muuttuvat parempikuntoisiksi, osa varmaankin on ns. uusvanhaa tuotantoa, ja turistilaumat kasvavat kuten myös heille tarjottavat palvelut. Antiikkia ja Rolekseja löytyy, molemmat varmaan yhtä hyviä sijoituksia. Palveluita on niin ulkomaalaisille kuin paikallisillekkin matkailijoille, niinpä nautin tänään puistokävelyn jälkeen ensin 40 yuanin hintaisen teeseremonian (turismia), rajatta hyvää teetä. Sitten maistuikin höyryttämällä kypsennetty nyytti lihapullatäytteellä (1,5 yuania). Vierestä piti vielä maistaa grillattua pikkulintua （5 yuania), jotain ison rastaan kokoista. Riistamainen maku, ei nyt mikään ihmeellinen. Matkan varrella eräässä kadunkulmassa kaksi nuorta muslimiestä kauppasi lammasvartaita, viidellä yuanilla sai kolme. Katuruokaa riittää, kellon ympäri.

Eilisiltana uskaltauduin Shanghain metroon, se on loistava. Olin aivan tuhraan vältellyt sitä, uskoin tyhmästi matkaoppaaseen ("the rough guide to China"), jossa valitettiin metron umpikiinankielisyyttä. Eipä kannata uskoa, vaikka painovuosi oli 2005. Sujautin metrolla Huangpu-joen itärannalle, Pudongiiin. Täällä ovat tv-torni (Oriental Pearl, 457 m) ja Jinmao - pilvenpiirtäjä, joskus ainakin ollut maailman neljänneksi korkein. Hissillä voi hurauttaa 340 metrin korkeuteen, josta onkin aikamoiset näkymät, kaupungin valoja riittää kauas. Jostain ihmeen syystä sisälle on sijoiteltu kirkkaita mainosvaloja, ja turistijoukkojen salamat välähtelevät taajaan. Ehkä päivällä näkisi paremmin, Jangtse-joelle asti pohjoiseen. Huomaan, että tästä korkeudesta ei ihmistä alhaalla kadulla oikein erota, ei muuten kuin liikkeessä, kun pieni musta varjo kipittää suojatien valkoisten raitojen poikki.

Illalla kotiin palaillessa ostoskadun kävelykatupätkällä korukauppiaat ja muut rihkaman kaupustelijat pystyttävät myyntipaikkojaan hieman kymmenen jälkeen. Joku kohtuullisen ikäinen kaveri laulaa sentimentaalisia lauluja kitaran säestyksellä, jään kuuntelmaan kun hän selvästi kerää kiinalaista yleisöä. Kerjäläistoiminta on tietenkin tässä hienostohotellien liepeillä hyvin järjestettyä, noin kolmensadan metrin välein on joku hommissa. Ei kahdetia kannata, vaikka ehkä jotkut pahvimukin kanssa vaivihkaa kadunkulmassa pummailevat naiset niin voivat tunteakin. Muukin kaupankäynti vilkastuu, vähän häiriöksi asti.

Eilinen talsiminen uuvutti sen verran, että tänään vaelsin vain tuonne edellä mainittuun puistoon ja takaisin. Ja sitten havaitsin, että kaksi viikkoa toiminnassa olleen majapaikkani internet-yhteydet toimivat ! Olen taas vankasti sitä mieltä, että niin kauan kuin jalat kantavat kävely on ehdottomasti paras tapa tutustua uuteen kaupunkiin. On täällä pari kertaa taksillakin ajettu (paljon kalliimmalla kuin Beijingissä), mutta katutasolla näkee ja kuulee paljon. Tänään ajauduin sattumalta kadulle, jonka varrella oli lukuisia kirja- ja paperikauppoja, suurin kirjakauppa seitsenkerroksinen. Tuossa kaupassa monet istuivat tai kykkivät käytävillä, lukemassa. Ei sieltä ihan heti ulos päästy, ja jotain oli pakko ostaa, esimerkiksi Casablanca - DVD kiinaksi dupattuna.

Shanghai, 15.5.2006 klo 20:45

Turismia Kansan Puiston liepeillä

Vaatimaton majapaikkani on oikein mukava, varsinkin kun vanhempi herrasmies opetti nuoren kiinattaren tulkkaamana ihmeellisen (ehkä vain minulle) ilmastointi- ja lämmityslaitteen käytön. Päätin jäädä tänne keskiviikkon asti. Nuhakuume on hellittänyt, ja turismi täydessä vauhdissa. Olen torstain pakollisen Bundin rantakävelyn jälkeen lähestynyt tätä suurkaupunkia pääostoskatu Nanking roadin varrella olevan Kansan aukion ja kansanpuiston ympäristöä koluamalla. Osittain syynä on ollut sää, joka nyt taas näyttää poutaiselta.

Kansan puisto ja aukio - välissä on tietenkin kansan valtatie tms. - on rakennettu entisen raviradan paikalle. Raviradasta on jäljellä klubirakennus, joka toimii taidemuseona. Alue on varsin iso, ja etupäässä suurhotellien pilvenpiirtäjät reunustavat sitä. Reilun kilometrin päässä idässä on Bund, lännessä vanha ranskalaisten hallinta-alue (jossa edelleenkin kai sijaitsee yöelämän keskus) ja etelässä "vanha kaupunki", Shanghain kiinalaiskaupunki siirtomaavaltiaiden ajalta. Sinne ole matkalla, poikkesin juuri Kiinan kommunistisen puolueen ensimmäisen kongressin museossa. Sekin pidettiin tietysti laittomassa ja lahjottavien viranomaisten hallitsemassa ranskalaisessa osassa kaupunkia, 23.7.1921 aloitettiin ja kohta piti häipyä kun käry kävi. Tilaisuuden puitteet olivat aika vaatimattomat, kolmetoista osallistujaa ja kaksi Kominternin tarkkailijaa, niinkuin museossa asia esitettiin. Entisöidyn asuintalon ympäristössä on muodikas ravintola- ja shoppailualue, hienoja ja kalliita ravintoloita. Vaatimattoman museon - en näe kokouksen osallistujien vahanukkeja, lienevät korjattavina - mahtipontisessa aulassa on jonkun nykyisen nokkamiehen (presidentti ?) kalligrafia "Ilman kommunistista puoluetta ei olisi modernia Kiinaa". Tässä kaupungissa tuo latteus ei kuulosta ollenkaan lattealta. En tiedä onko vallan haltijoilla tuon pätevämpää legitimaatiota esittää.

Eilinen tihkusateinen päivä kului Shangain museossa. Se on kansan puiston/aukion rakennuksia, moderni komea luomus 90-luvulta. Kun aukiota ympäröivät pilvenpiirtäjät, on itse aukiolle ja puistoon sijoitettu kiinalaisia rakennuksia. Nykytaiteen museo, klubirakennuksen taidemuseo (molempien yläkerroissa kalliit länsimaiset ravintolat), paikallishallinnon pönäkkä palatsi, ja sen rinnalla moderni teatteri/konserttihalli ja kaupunginsuunnitteluviraston näyttelyrakennus. On siinä kaupungin suunnittelijat nostettu korkealle pallille !

Museo on hieno kokoelma Kiinan esinehistoriaa, katsoin kuvapatsaat, pronssiesineet ja keramiikan. Lisäksi tarjolla oli New Yorkin modernin taiteen museosta kerätty näyttely modernin taiteen piirroksia "Cezannesta Pollockiin", ehdin vain vilkaista.

Shanghai 14.5.2006 13:00

Shanghain usvassa

Pilvenpiirtäjistä ja neonvaloista huolimatta tämä kaupunki tuntuu kiinalaisemmalta. Olen kaksi kertaa syönyt ravintolassa, ja vain toisella kerralla ravintolapäällikön oloinen nainen osasi hieman englantia, Beijingissä aika monessa paikassa löytyi jonkinlainen englanninkielinen versio ruokalistasta. No eipä täällä kauaa ole oltu, katsotaan miltä tuntuu ensi maanataina. Kiertelin kaupungilla ja etsiskelin netistä löytämääni hieman halvempaa majapaikkaa. Kehnon kartan kanssa puuha oli aika toivotonta, siis kahville. Kyllä täälläkin voi juoda kahden euron kahvit, Starbucksissa ! Tarjoilija kipaisi moottoripyörän laatikosta vähän paremman kartan, ja siitä osoite löytyi. MINGTOWN Etour Youth Hostel, jättihotellien katveessa Kansan Aukion ja Kansan Puiston läheisyydessä, matalissa asuinkortteleissa jotka kahden kolmen kerroksen korkuisina ovat kuin mustikanvarpuja männikössä. Paikka vaikutti asialliselta ja uudelta, yhden hengen huone jaetulla suihkulla n. 15 euroa. Huomenna muutetaan, mutta samalla tulee vähän katkoja bloggaukseen ("we are ready for internet, but...").

Kiertelin kaupungilla ja ostin kartan, jotta voisin myyjältä kysyä missä nykyinen hotellini on, olin siis hieman eksyksissä. Ihan eri suunnassa kuin luulin, mutta taivas on hieman seljennyt ja kuu paistaa, ilta muistuttaa meikäläistä elokuuta. Diskojytke täyttää hetkeksi kadun, kaksikerroksien turistibussi - yläosa vailla kattoa - ajaa hitaasti ohi, pari afroperuukkipäätä hytkyy yläkerrassa, basso jyskykyttää "Staying alive" - komppia. Joku BeeGeesien kääpä pitää näköjään konsertin täällä, ja sitä mainostetaan. Ostoskatu NanJing Roadilla, pohjoispään kävelykatupätkällä ("Kiinan ensimmäinen kauppakatu", väitetään yhdessä plakaatissa) valitaa kai Miss Shanghaita. Ulkoilmalava, kaksi isoa videoskriiniä, kadulla kauppamiehet tarjoavat rolekseja, rihkamaa ja tietysti "hierontaa". Etsiskelen puotia josta saisi pari olutta ja pikkuleipiä tai vastaavaa. Suurten tavaratalojen katveessa on pikku myymälöitä, mutta en oikein ymmärrä niiden tavaravalikoimaa. Yksi näyttää myyvän kaikkea kuivattua: teetä ja kahvia, lihaa, kalaa, sieniä ja paljon sellaista josta en tiedä mitä se on. Toisessa on enemmän konditoriatuotteita ja makeisia, saan hankituksi iltaeväät. Ravintoloiden sisäänheittäjät vasta virittelevät ääntään, lyövät kokeeksi vähän tahteja mainostauluun. Pilvenpiirtäjän alakerran kaupan ikkunassa hohtaa punainen ferrari, sen edessä jalkakäytävällä kerjäläisäiti lapsen kanssa kumartaa katuun asti kiitokseksi, enimmäkseen turhaan. Pujottelen jo melkein tuttujen kauppamiesten lomitse hotellille, sen sisäänkäynti on erikoisesti tavaratalon sisällä, tai ainakin melkein. Onneksi ikkunat ovat sisäpihalle, missikarkelon veisuu kuuluu onneksi sopivan vaimeasti.

Shanghai, 10.5.2006 klo 21:45

Sumuisessa Shanghaissa

Saavuin aamulla seitselmältä sumuiseen ja tihkusateiseen Shanghaihin. Matka sujahti kahdessatoista tunnissa, uudella pikajunalla. Aivan eri luokkaa kuin ennen tällä reissulla näkemäni, keskusradiokin valitettavasti toimi. Hytistä sen sai suljettua, mutta käytävästä sai ilokseen kuunnella kiinapoppia kymmeneen illalla.

Ennakkkosuunnittelua ei ollut, joten palloilin Shanghain rautatieasemalla jonkin tovin. Taksin sai ainoastaan kiinteällä sadan yuanin hinnalla, täkäläisittäin kiskurihinta mutta ehkä pieni tihkusade vaikutti asiaan. Ajelin perinteiselle Bundille, siirtomaavallan ajan kuuluisalle rantakadulle. Joen itärannalla toinen toistaan oudomman näköiset pilvenpiirtäjät työtävät ylimmät kerroksensa alhaalla roikkuviin harmaisiin pilviin. Näky on jotenkin epätodellinen, vähän kuin jonkun tieteiselokuvan lavasteissa kulkisi.

Niin tai näin, majapaikka on löydettävä. Matkaoppaasta löydän yhden hotellin, ja alan taivaltaa sitä kohden. Poikkean valtion matkailutoimiston konttorissa, mutta se myy vain lentolippuja. Sumu ja usva tiivistyvät välillä tihkusateeksi, paita liimautuu selkään, reppu painaa. Lopulta löydän kauppakadun loppupäästä jonkun hotellin (East Asia Hotel), ja otan huoneen (n. 38 euroa) yhdeksi yöksi. Hienohko, on oikein amme ja maksuton internet-yhteys. No, joku piti saada, fiilis oli sellainen.

Shanghai 10.5.2006 klo 11:23

Tänään kohti Shanghaita !

Jatkan tänään matkaa kohti Shanghaita, junalla ja ensimmäisessä luokassa (ns. soft sleeper). Olisin ehkä matkustanut hieman vaatimattomammin, mutta muita lippuja ei ollut tarjolla. Hinta on kohtalainen, noin 55 euroa.

Beijingissä olen potenut sitkeähköä pikku kuumetta, tosin eilen tein aika pitkän kävelylenkin ja sain ostettua kameraan uuden akkulaturin. Tavaratalon myyjätär väläytti huumorintajuaan, kun huomautin että tuossahan on vain auton tupakansytyttimeen sopiva liitiin. "You buy car !". No, löytyi siitä kiinalainen seinäpistokekkin, ja kiitos erään hyvän neuvon minulla on universaaliadapterikin mukana.

Eilinen sää oli aika kaamea. Paksu (savu)sumu - ja pilvipeite peitti kaupungin, aurinko vain vaivoin pilkisti tuon harmaan katteen läpi. Kävin vielä illalla lääkärissä varmistamassa sen, että olen matkustuskunnossa. Kaupungin leveitä bulevardeja ajeltiin, aikamoissessa ruuhkassa. Vaikka on kevät, niin valaistus oli kuin marraskuussa. Eikä ilman laatu todella ollut kovin hyvä. Olympialaisiin on vain kaksi vuotta, hurja urakka.

En pysty kovin helposti lukemaan blogiani, varsinkaan kommentteja. Koitan lukea postia osoitteesta jussihirvo(at)hotmail.com. Terveisiä sateisesta Beijingistä !

Beijing 9.5.2006 12:13

Iso maa - monta junaa

Junamatka Ulaan Baatarista Beijingiin oli aika rankka. Gobin autioimaa oli tietysti upea, mutta pöly kiusasi. Junan käytävällä vaunun toinen pää näkyi kevyen udun läpi. Juna oli kiinalainen ja ravintolavaunu mongolialainen. Nyt junassa oli kuitenkin aivan eri komento, junan päällikkö oli syystä tai toisesta jättänyt kaiken alipäällystönsä viitseliäisyyden varaan. Itse hän istuskeli eräänlaisessa toimistovaunussa, verhot suljettuna ja tuijotteli seinään. Ehkä oli murheita, mahdoton tietää. Alipäällystön asema näkyi kai siinäkin, että virkapuvun lisukkeena käytettiin omia asusteita (punainen slipoveri, nahkaliivit). Töitä ei kuitenkaan turhaa paiskittu, onhan toki mukavampaa läiskiä korttia kuin siivota vessaa. Kohtahan tämä alkoi näkyä ja tuntua nenässä. Tupakointikin alkoi levitä vaunujen eteisistä käytävien päihin. Kiinan puolella luuttu alkoi sitten viuhua sitä rivakammin mitä lähemmäs Beijingiä tultiin. Näin ne vaan muuttuvat turistin mielipiteet, tuli hieman ikävä ensimmäisen junan tiukkista. Toisaalta tässä näkyy kovan kurin kieltein puoli, kun narua vähänkin löysätään homma menee täysin ranttaliksi.

Matkaseura oli taas mainiota. Nuori 15-vuotias mongolityttö, jota isoäiti oli viemässä Beijingiin englanninkieliseen lukioon. Tyttö puhui englantia ja hieman kiinaakin. Kolmas matkustaja oli hollantilainen kirjanpitäjätär, tai mitä nämä nyt ovat, taloushallinnon maistereita. Tässä rauhallisessa seurassa kestin jotenkuten rajamuodollisuudet, johon tämän aika pienen junan osalta kului rapiat kahdeksan tuntia ! Neljä tuntia muhittiin Mongolia puolella ja loput Kiinan puolellla. Siellä vaihdettiin vaunuihin telit, mutta ei siinä ammattimiehillä mennyt kuin joku kolme varttia. Olimme kai myöhässä, matkustajia ei päästetty ulos vaan vaunut matkustajineen heivattiin tunkeilla ylös ja uudet telit alle. Loippuvaihe, noin puolentoista tunnin odotus, oli kaikkein piinallisin. Juna seisoi aseman vieressä, kaiuttimista raikaisi kiinalainen kidutusmusiikki (hempeää pianomusiikkia, vähän jousitaustoja, ja aina alusta uudelleen ja uudelleen ja uudelleen....). Tämän keskeytti silloin tällöin hirmuinen rysähdys, teet melkein syliin, ja usein myös junan torven hurja töräytys. Tuota kesti liian kauan...

Tereljin retkellä 2. - 3.5.

Retki Tereljiin oli mukava ja vaikuttava. Terelj on osa suurta kansallispuistoa tai luonnonsuojelualuetta, noin kahdeksankymmentä kilometriä Ulaan Baatarista koilliseen. Maisemat olivat upeat, vuoria ja kuivaa aroa, kuolleen ruohon kellertävää kumpuilevaa maastoa. Kirkkaassa ilmassa yksityiskohdat erottuvat hätkähdyttävän kauas, haukat kaartelevat taivaalla, kuivalla arolla töyhtöhyyppä kieputtaa soidinlentoaan, korpit raakkuvat, kiuru kohoaa taivaalle...kevään merkkejä. Jossain kumpuilevan ja vuorenharjanteiden kehystämän maisemain liepeessä näkyy kevyt aavistus vihreää, vapunpäivän sade on herätellyt kasvustoakin.

Kaarramme pikkubussilla ohi golfkentän,jonka viheriöiden räikeys pistää silmään. Reilun kilometrin päässä merkillisen muotoisten kallioiden alla on leirimme, neljä jurttaa, joista yhteen majoitumme, ja jonkinlainen kesänavetta tai eläinsuoja. Kolme pientä oria, laaksossa laitumella nautoja, lampaita ja vuohia ja yksi kamelikin (kaksikyttyräinen). Aitouden tavoittelijat kauhistelkoon, kyllä maailmassa vielä on paikkoja joissa sähköjohto on edityksen merkki. Alueella on paljon turisteille tarkoitettuja jurttaleirejä, osa aika loisteliaitakin. Leirimme on vaatimattomimmasta päästä, ei muita palveluita kuin ulkohuussi. Yhdessä jurtassa asuu 25-vuotias "tilanhoitaja" vaimonsa ja sylivauvan kanssa. Mieluusti sallin heille television ja sähkövalot, varsinkin kun vauvalla on nukahtamisvaikeuksia.

Majoitumme jurttaan, joka on aika mukavasti varusteltu: viisi sänkyä, kamina ja pöytä. Mongolikoira pentuineen ilmestyy jurtan ovensuuhun, pentu kiehnää vieraiden perässä, emo asettuu jurtan avoimen oven viereen. Siinäpä mainio paimentolaisen uskollinen vahtikoira, tuosta pitää saada kuva! Käännyn ja otan kameran esiin, mutta vahtikoira jolkottaakin jo kymmenen metrin päässä, suussaan tuore leipäni. Ei siinä auta isännän huutokaan, vahinko toki luvataan korvata. Leipä leivästä.

Maisemat ovat mykistäviä, seutu on tunnettua erikoisista kalliomuodostelmistaan. Kiipeilen muutamaa jyrkkää rinnettä sen verran, että huomaan milta se tuntuu noin 1600 metrin korkeudessa.

Sitten satulaan, ensimmäistä kertaa eläessäni pitäisi ratsastaa. Tilanhoitaja osaa pari sanaa englantia, me kaksi turistia emme sanaakaan mongoliaa, eikä siinä muutenkaan turhaa selitellä: satulaan vaan. Pienikokoisen hevosen selkään on helppo nousta, ja pienen vikuroinnin jälkeen kaveri saa kolmen hevosen saattueen kulkemaan yhteen suuntaan, alas laaksoon. Ratsastelemme kaikessa rauhassa, ylitämme pienen puron, tilanhoitaja ohjailee saattuetta lyhyillä vihellyksillä, "tsöt tsöt" - huudoilla tai paremminkin kuiskauksilla, napauttelemalla kepintyngällä saappaankantaan tai kopauttamalla kevyesti hevosta. Tästä pitää saada kuva! Kamera on repussa, mutta meno on ollut niin rauhallista että päätän kaivaa sen esille. Taivallamme juuri hiljalleen niittyä, joka on kauttaaltaan reilusti jalkapallon kokoisten kumpareiden peitossa, mikä lie nekin möyrinyt. Vain kerran heilahti Jussin pussi, ja sitten mentiin. Hevonen pelästyy ja lähtee kipittämään minkä kumpareilta pystyy. Vasen jalka irtoaa jalustimesta, mutta onnistun pysymään satulassa ja saan sen verran suitsista kiristettyä että mongoli ehtii paikalle. Ratsu rauhoittuu nopeasti, mutta kuvaaminen jää siihen. Kaksi tuntia kuitenkin ratsatettiin, tai pikemminkin kai yksi ratsastaja paimensi kahta kuormahevosta. Hienolta se silti tuntui, vuorten reunustamalla kumpuilevalla arolla haukkojen kaarrellessa pään yläpuolella. Ehkäpä ne seurailivat siinä toivossa, että ratsujoukko ajaisi jotain suupalaa koloistaan liikkeelle ?

Illemmalla joukkoomme liittyi nuori kiinalainen opiskelelija, vilkas ja kielitaitoinen kaveri. Minulla ja japanilaisella matkatoimistomiehellä ilta meni kuitenkin luonnonrauhaa ihastellessa, kumpikin omalla kivellä istuen. Ilta ja yötaivas varsinkin saivat kalliomuodostelmat elämään.

Jurttakumppanit halusivat tehdä tulet kaminaan, ja sain sen aikaiseksi (kiitos sille joka käski ottaa tulitikkuja mukaan). Kiinalainen jäi ruokkimaan tulta, minä nukahdin jo aika kuumaan jurttaan. Heräsin sitten tietysti siihen, että tuli oli sammunut. Lisäksi sää oli jälleen muuttunut nopeasti, luoteistuuli pyyhki avointa maisemaa ja satoi, jurtan ovi ei ollut säpessä ja se oli tempautunut auki. Oli todella kylmää. Ovi kiinni ja vällyn alle.

Seuraavana päivänä sää oli kirkas, mutta tuuli kovaa. Aamupäivä sujui maisemia katsellessa, ja puolenpäivän jälkeen palasimme Ulaan Baatoriin.

Viinmeisenä iltapäivänä Ulaan Baatarissa vaelsin läntisen jurtta-alueen reunaa pitkin etsiskellen reittiä suureen buddalaisluostariin. Jurtta-alue kohoaa hieman keskustaa ylemmäs, ja sen reunaa kiersi kanava, tosin se toimi kaatopaikkana. Ei jurtta-alue (alueet on merkitty kaupungin karttaan) mitään toivotonta slummia ole, ainakaan kokonaan. Tiilitaloa nousee jurttien rinnalle siellä täällä, juoppoporukoiden lomassa kävelee siisti pukuherra salkku kourassa, lapsen ovat vedenhakumatkalla. Joku kumma villitys oli innostanut jotkut varsin rotevat henkilöt hilaamaan kolme blijardipöytää kaatopaikkakanavan rannalle.

Suurelle luostarille vie leveä tie läpi jurtta-alueen, luostarilta on hyvä näköala yli kaupungin. Luostarialue on laaja, rakennuksia paljon. Paikallista nuorisoa käyskentelee aluella, jotkut selvästi munkkikavereitaan tapaamassa. Munkkien olemus on aika rento, yksi painiskelee leikkimielisesti kaverinsa kanssa (tämä tosin toisessa pyhätössä lähempänä keskustaa). Pääsen katsomaan luostarin kuuluisaa suurta Buddhan patsasta, mutta kuvaamisen nuorehko munkki kieltää.

Rahanhankintapuuha on vielä aluillaan, portilla kerrotaan että ulkomaalaisten pitäisi pieni sisäänpääsymaksu maksaa, mutta eipä ollut ketään keräämässä. Myymälöissä on jo runsaammin kaikenlaista tarjolla. Ostan cd-levyn munkkien musiikkia, mutta en löydä etsimääni. Lähes jokaisen auton taustapeilissä killuu jonkinlainen pyhäinkuva, ja yhdessä myymälässä englannintaitoinen poika ymmärtää mitä haen. Jostain syytä nämä kuvat eivät ole vitriineissä näkyvillä. Ostan neljä, tarvitsevat voivat minulta kysellä kun palaan kotiin. Tehoa niissä on oltava, liikenne on Ulaan Baatarissa sen verran hurjaa. Jalankulkijat ylittävät tien tavallaan rynnäköllä, tarvitaan muutama rohkea kärkeen (minä en kuulu niihin, tulen suosiolla taaempana), torvet soivat eikä tilannetta varmasti paranna se että liikenteessä on runsaasti japanilaisia tuontiautoja joissa ratti on "väärällä puolella" eli oikella (ja liikenne on oikeanpuoleista kuten meillä). Olin kuullut ja lukenut kauhujuttuja Beijingin liikenteestä, mutta eilisten taksiajelujen perusteella se on kyllä aika lailla järjestäytyneempää ja rauhallisempaa kuin Ulaan Baatorissa.

Beijing 7.5.2006 klo 10:25

Läpi Gobin autiomaan Beijingiin

Beijing on tyrmäävä. Saavuin junalla aikataulun mukaisesti keväiseen ja hieman savusuimuiseen kaupunkiin puoli kolmelta. Otin taksin ja hurautin majapaikalle, joka sijaitsee ehkä pari kilometria Tianmenistä etelään, perinteisellä hutong-alueella. Niitä voi kai kutsua Beijingin vanhaksi kaupungiksi, yksikerroksisia taloja ja kapeita kujia joilla elämä kuhisee. Hotelli ja sen yhteydessä toimiva nuorisohotelli ovat moderneja rakennuksia. Tutustuin hieman tähän kuhisevaan ympäristöön heti saavuttuani, kävelin vajaan kilometrin vähän isommalle kadulle. Piti mennä lääkäriin, sain eräältä paikalliselta suomalaiselta klinikan nimen ja respan kaveri sutaisi sen kiinaksi lapulle. Klinikka sijaitsi jossain Kielletyn Kaupungin koillispuolella (luulen), ja vastakohta kuhiseviin kujiin oli suuri. Kahden tornitalon kompeleksin (toisessa hotelli, toisessa toimistoja ja jossain välissä ja alla ostoskeskus sun muuta) ilmastoiduilla käytävillä oli autioita ja viileää, kuin eri planeetalla. Tavallista nuhakuumetta, lepoa pari päivää.

Tereljin retki sujui erinomaisesti, samoin viimeinen päivä Ulaan Baatarissa oli mielenkiintoinen. Toivottavasti Beijing ei tyhjennä Mongolian kokemuksia muististani. Heti kun palasin majapaikkaan vaihdoin huonetta. Punkka neljän hengen huoneessa oli toki halpa (4 euroa yö), mutta minut oli sijoitettu hotellion kellariin, aika kolkkoon putkaa muistuttavaan huoneeseen. Hostellilla on hieman kalliimpia huoneita muuallakin tässä lähistöllä, mutta vaihdoin putkan yhden hengen huoneeseen (21 euroa yö). Lienee paras lepäillä pari päivää, samalla ehdin kirjoittaa hieman lisää Mongolian kokemuksista ja junamatkasta halki Gobin autiomaan.

En muuten jostain syystä pääse lukemaan blogiani, vaikka voin tänne kirjoittaa. Tutkitaan asiaa huomenna, nyt menen tarkistamaan onko tilaamani kahden litran termoskannullinen kuuma vettä ilmestynyt huoneeseen, kaivan dekkarin esiin ja alan leppuuttaa.

Beijing, Far East Hotel, 20:30

Huomenna Tereljiin jurttailemaan

Yhteydet toimivat vähän pätkivästi, mutta näköjään saan nämä julkaistua. Kirjoitusvirheitä on siksi tavallistakin enemmän, koitan postata heti kun on tekstiä valmiina.

Mielensosoittajat toivat tänään paikalle kaksi uutta jurttaa. Pieni alle parinsadan hengen kulkue marssi paikalle kevyessä sateessa, joka täällä tähän aikaan on ihana asia. Pöly vähenee, vaikka kyllä sitä vielä riittää. Sen verran on kaupungistuminen edennyt, että nuoremmilta miehiltä ei oikein jurtan pystytys sujunut, ensimmäistä kertaa minä tosin sitä seurasin. Aika rauhallista siellä oli, joku virkavallan kiho kävi keskustelemassa, mielenosoittajan katkasivat pääkadun liikenteen ehkä kymmeneksi sekunniksi, ei sen kummempaa.

Lähden huomenna retkelle Tereljin kansallispuistoon noin kahdeksankymmentä kilometriä Ulaan Baatarista koilliseen. Siellä on tarkoitus yöpyä jurtassa ja vaellella 1600 metrin korkeudessa "alppimaisissa maisemissa" kuten matkaopas sanoo. Hinta riippu siitä kuinka monta muuta retkelle osallistuu, enimmillään se on 55 dollaria. Nyt olen tehnyt ostoksia, ei sen kummempaa kuin pientä evästä, paljon juomavettä (kiitos yhdelle työkaverille vinkistä !) ja vessapaperia. Viimeinen tuote on vielä hankkimatta, näyttää vähän siltä että sitä voidaan tarvita melko paljon, toivotavasti nyt kuitenkaan ei. Kun yksi tuttu on kapulluit Himalajalla ns. löysin eväin niin kaipa tuosta minäkin selviän.

Kameran laturi ei tainnut kestää junan virransyöttöä vaan lakkasi toimimasta. Lainalaturin avulla sain vara-akun ladattua, olen koittanut käyttää sitä säästeliäästi. Pitkän ja kieliongelmien mutkistaman etsinnän jälkeen löysin pääkadun (Enkh Taivany Örgön Chöölöö, yksinkertaisemmin Rauhankatu) varrelta kauppahallin tapaisesta liikkestä kameratiskin. Takana seisoi ikäseni (noin ) mies, joka osasi vain venäjää vieraana kielenä. Ei ollut edes sanakirjaa, mutta "nje rabotu" ja osoittaminen auttoivat. Koitettiin onko vika johdossa, ei ollut . Kaveri epäili akkua, kun ei ollut Canonin oma vaan järkevän hintainen tuote. Sain selitettyä että kyllä se toimii, kokeiltiin vielä Canonin omallakin akulla ja ei syttynyt valo laturiin. Huolellisena miehenä myyjä tarkisti vielä, että pistokkesta tulee virtaa. Sto djelat ? Onneksi paikalle saapui englannintaitoinen mongoliatar, ja sovimme että haen uuden laturin keskiviikkona, kun palaan Tereljin retkeltä. Laturi hommataan jotenkin myyjän veljen avulla joka on Japanissa. Hyvää palvelua !

Ruokakokemuksia ei paljon ole karttunut, mutta kirjoitan niistä lisää toiste. Tänään söin hyvin ja halvalla (5500 paikallista eli alle neljä euroa), ja naudanlihaa se oli tietenkin vaikka ravintola on korealainen, valtion tavaratalon takana idän puolella.

Ulaan Baatar 1.5.15:47

Ehdin vielä tässä aamutoimien jälkeen kerrata hieman paikallista tapakulttuuria. Läheinen leipomo aukeaa yhdeksältä, käyn hakemassa hieman evästä ja sitten matkaan. Kustannukset pieninivät, mukaan tulee toiseksi retkeilijäksi joku japanilainen. Pääsisinköhän kännykän ulottumattomiin ?

Ulaan Baatar 2.5.7:45

Hauskaa vappua !

Täällä kello on varttia vaille yhdeksän, taivas on harmaa ja sadetta luvassa. Majatalo heräilee hiljalleen, join jo kahvit ja hintaan sisältyvän aamiaisen. Sekin on tietysti aika vaatimaton, leipää ja marmeladia tai jotain kummaa suklaatahnaa. Jos haluaa voi ostaa omat einekset jääkaappiin. Henkilökunta laittaa aamupalansa samassa pikku keittiössä, täällä pyörii töissä kymmenkunta henkeä.

Eiliseen postaukseen tärkeä korjaus: ne mongolian kielen kirjoittamisessa käytettävät kaksi "ylimääräistä" kirjaintaa tarvitaan tietysti ä- ja ö-äänteille ! Aika noloa. Ennekuin kukaan ehtii humauttaa tarkennetaan: ei ä-äänteelle vaan äänteelle joka meikäläisillä aakkosilla merkitään saksalaisella u-umlaut - merkillä.

Vietin railakkaan vappuaaton kaupunkin keskusaukion laidalla, Budvar-olutravintolassa samaista juomaa nauttien ja kirjoittelin nipun postikortteja. Hiljaista oli, ja ilta ehti pimetä ennenkuin kymmenen maissa poistuin. Kun postilaatikoita ei näkynyt, kävelin läheiseen postin pääkonttoriin. Siellä nippu ystävällisesti otettiin vastaan, vaikka paikkaa oltiin sulkemassa. Tänään kuulin majapaikan henkilökunnalta, että ei täällä postilaatikoita tunnet. "Jos sellainen olis, niin heti sen joku potkaisis hajalle ja ryöstäs".

Ulaan Baatar on iltaisin niukasti valaistu, vaikka jotain katulamppuja risteyksissä onkin, ja autojen lisäksi asuntojen valot sun muut autttavat. Liikenne on päivisinkin aika hurjaa, ja pimeällä kadun ylittäminen oli vähintään jännittävää puuhaa. Taskulamppu oli mukana, sillä päivällä huomasin että monissa paikoissa viemärinkannet puuttuivat ! Syitä voin vain arvailla.

Mongolia on Mongolia ja Venäjä on Venäjä, mutta erilaisen virkavallan näkyvä (ja arvatenkin myös huomaamattomampi) läsnäolo katukuvassa on aika samanlaista. Pääaiassa kaduilla seisoskelee valtion erilaisia poliiseja, miliisejä ja sotilaita. Myös yksityiset vartiointiliikkeet sun muut suosivat hyvin sotilaallista kuosia pukeutumisessa, on maastopuvut ja maastokengät. Mongoliassa joku viranomaistaho kulkee pitkissä nahkatakeissa. Mongolialaisilla (ja venäläisilläkin ) väkivallan virkamiehillä on ainakin minun silmissäni varsin erilainen tyyli kuin vaikkapa Suomen poliiseilla. Nojaillaan aseman seinään, tupakka rennosti suupielessä, lampsitaan rennosti kädet taskuissa ja hattu jossain rempseässä asennossa. Ehkä kyse on vain turistin yliherkkydestä, erilaisesta kultturista ? Mongoliassa eri elinten edustajia notkuu runsaati keskusaukion laidalla, siellä missä oppositoin jatkuva mielenosoitus ja kolme jurttaa seisovat, toivottavasti vieläkin. Kyllä olemus on vähen sellainen jätkämäinen, "rentu meininki vaikka velkojamiehet katolla hyppis". Koitin ottaa joitain valokuvia, ehkä saan ne tännekin.