Majapaikka Beijingistä
En varmasti ole ainoa, joka on ihmetellyt webistä löytyvien hotelli- ja majoituspalveluiden runsautta, sekavuutta ja luotettavuuttakin. Kiinan osalta tarjontaa on kovasti, niin paikallista kuin kansainvälistäkin. Itse päädyin käyttämään Lonely Planetinkin suosimaa Hostelworld-palvelua, jonne uskalsin luottokortin tiedot luovuttaa.
Olen saanut kaksi hotellisuositusta henkilöiltä, jotka ovat palveluita käyttäneet tai joiden tuttavat ovat niitä käyttäneet. Senkin olen kuullut, että tarjontaa on laidasta laitaan. Muutamassa matkaoppaassa on myös kerrottu, että hinnat ovat joustavia ja niistä voi ja pitääkin neuvotella. Lisäksi yksin matkustaessa majoitus maksaa, Kiinassa yhden hengen huoneen näyttää aika monessa hotellissa saavan vain varaamalla kahden hengen huoneen itselleen
Saavun Beijingiin perjantai-iltapäivänä, ja vappuviikko on kansallinen vapaaviikko. Siksi päätin varata viikonlopun yli (neljä yötä) majapaikan jo nyt. Päädyin lopulta kokeilemaan varsin halpaa retkeilymajaa, joka on saanut aika hyvää palautetta (neutraalia Lonely Planetilta ja kiittävämpää Rough Guidelta ). Paikan nimi on Far East International Youth Hostel. Halvan hinnan lisäksi sijainti vaikuttaa mukavalta. Vieressä on samanniminen hotelli jonne voi kömpiä jos majatalo on mahdoton.
Olen koittanut vertailla Lonely Planetin ja Rough Guiden www-palveluiden hotelli- ja majapaikka-arvioita. Lonely Planet listaa ja arvioi suuren joukon majapaikkoja. Rough Guide on huomattavasti niukempi, mutta vaikuttaa asiallisemmalta. Kannattaa muuten lukea RG:n kuvaus Beijingin huonoista hotelleista jos aikoo kaupunkiin majoittua:
"...budget travellers no longer have to stay in shoddy dives such as the Jinghua, with its prostitutes, dirty sheets and rotten egg stench. The nearby Seastar and Jingtai are just as bad. Bafflingly, these places are still full of foreigners; presumably they don't know what else is available."


2 Kommentteja:
Hei kaima!
Olen itse huomenna Suomen Siperiassa (siis Ilomantsissa), enkä pääse junalle hurraamaan matkasi alkua, joten parhaimmat hyvän mtkan toivotukset tätä kautta.
JusSi
Hyvää matkaa!
t.
Susanna G
Lähetä kommentti
<< Home